perjantai 20. maaliskuuta 2015

Upeita maisemia Rondassa

Oltuamme viikon Sevillassa päätimme perjantaina lähteä Antin kanssa Rondaan yhdeksi yöksi. Matka taittui mukavasti bussilla joka maksoin 12e suuntaansa ja matka kesti noin kaksi tuntia. Jo matkalla maisemat olivat mahtavat, mutteivat kuitenkaan mitään siihen verrattuna, mitä näimme perille päästyämme! Ronda oli vielä melkoisen hiljainen kaupunki, mutta varmasti turistien suosiossa myöhemmin keväällä.

Tarkoituksenamme oli lähteä parin tunnin kävelylle kaupungin ulkopuolelle kukkuloille, mutta nähtyämme, että myös rotkoon pääsee menemään kapeita polkuja pitkin, päädyimme retkeilemään vähän lähempänä kaupunkia. Ja päätös oli kyllä hyvä! Olimme kumpikin hieman flunssaisia, joten varsinkin jo lyhyt kipuaminen rotkosta takaisin ylös sai sydämen hakkaamaan vähän liian lujaa. Oli aika hurjaa mennä katsomaan vanhaa vesivoimalaa ja näinpä yhden ällöttävän rotankin kipittämässä rotkon pohjalla, YÄK!

Kävimme vielä katsomassa päivällä härkätaisteluareenan melko suolaisella kuuden euron sisäänpääsymaksulla, mutta areena oli nähtävä!

Emme jaksaneet loppujen lopuksi kierrellä paljoa itse kaupungissa, käväisimme vanhassakaupungissa ja menimme hotelliin lepäämään ennen illallista. Harmi kun oma flunssani ei ollut parantunut ennen Antin tuloa ja tartutin sen häneenkin. Illalla menimme syömään intialaista ruokaa, jota ei Sevillasta saa! Oli muuten hyvää Chicken Currya! Lauantaina heräilimme myöhään ja nautimme aamupalan torin laidalla, jossa pauhasi musiikki jonkin tapahtuman vuoksi JO puolen päivän aikaan. Mukava reissu ja voisin palata kaupunkiin myöhemminkin!


 

Rondan pikkuinen kaupunki, käveltiin tuota pikkuista polkua seinämän vieressä alas rotkoon, joka on 120 metriä syvä



Voitin minun pelot ja kävelin yksin toiselle puolelle! Takaisin tuleminen olikin sitten helpompaa.

Väkinäinen hymy rotkon reunalla :D

Rotkon pohjalla oli vanha vesivoimala ajoilta jolloin vettä virtasi siellä hieman enemmän.
 
 




Kivi oli suoraan jyrkänteen reunalla!!!
 
Vasemmalla puolella Rondan uudempi osa ja oikealla vanhakaupunki
Meidän hotelli ylitti kaikki odotukset! Olimme kyllä tietoisesti valinneet yhden kaupungin parhaista, mutta silti näkymä ja sisustus olivat positiivinen yllätys. Emme käyneet kokeilemassa hotellin ruokatarjontaa, sillä yövyimme vain yhden yön ja intialainen ravintola voitti illallis-kilpailussa!



 
Näkymä terassilta





Härkätaisteluareena

Pusu!

Löysin myös yhden härän ;)



Rondassa kukki puukin, Sevillassa ei ole vielä näkynyt!

Sumuinen auringonlasku
Sellainen reissusetti tähän väliin! Tänään saapuu Janina vierailulle, seuraavaksi tänne tulossa siis kuvia meidän touhuista :)

Linda

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti